Taas se alkaa, nimittäin joulukuu. Tänään onkin joulukuun ensimmäinen päivä, ja aika avata joulukalenterin ensimmäinen luukku. Tänään tsekataankin sitten viime kisakausi!
------------
KISAKAUSI 2013
Kisakauteen 2013 lähdin suhteellisen hyvillä mielin. Viime kaudelta oli tullu sijoitusta jos toistakin, sen lisäksi vielä joulukuussa saatu stipendi rytmitti tavoitteita ihan mukavasti. Tavoitteena oli päästä seurakilpailuihin, kisata Helppoa C:tä yli 60% tuloksilla ja luultavasti kauden lopussa 60 cm. Tavoitteisiin päästiin kyllä ihan mukavasti, ja suuressa mittakaavassa!
Ensimmäiset kilpailut oli Pääsiäisen Pukuratsastukset 31.3. Hyppäsin kaksi luokkaa, ristikon ja 40 cm. Tuolloin kisaratsuna toimi vielä Mandy (Mossvalley Romance). Ristikko oli siis samalla pukuratsastus, joten päätin kaivaa siihen esiin mun supervoimat, ja olla supermies. Verkassa Mandy katseli vähän mun viittaani, mut tajusi asian aika nopeasti. Koko rata itsessään meni hyvin, kakkonen oli ainut este jolle lähdettiin vähän turhan kaukaa. Mutta sijoituin kaikesta huolimatta toiseksi :)
© Äiti |
© Nora Grönlund (älkää naurako mun asuvalinnalle!!!) |
© Nora Grönlund |
© Äiti |
© Äiti (huomaa trendikkäästi teipattu saapas XD) |
Toiset kilpailut oli Uotilan omat harjoituskoulukilpailut 14.4 Mandyllä. Luokkana ratsastin Helppo C:2. Rata meni muistaakseni ihan ok, poni oli vaan hirveän jännittynyt. Prosetteja tuli 53,182%. Kaikki tulokset näet täältä!
Kisojen jälkeen alettiin valmistautua seuraaviin kisoihin, eli seuraestekilpailuihin 9.5. Niissä oli tarkoitus kisata 40 cm. Hevospuutteen vuoksi osallistuminen jäi kuitenkin vain haaveeksi...
Kolmantena, ja kauden ensimmäisinä "oikeina" kisoina toimi seurakoulukilpailut 19.5 Sussulla. Luokka oli jälleen Helppo C:2, jota olin kyllä treenannut tovin, mutten Sussulla. Kisat olivat samalla ulkokauden avaus hallikauden jälkeen. Rata meni tosi hyvin, musta tuntui kyllä silloin että rata arvosteltiin vähän löysästi. Mutta myöhemmin videolta katsottuna, se näyttää kyllä ihan siistiltä. Prosentteja tuli 60.445%, ja sillä lopullinen sijoitus 9/22. Kaikki tulokset näet täältä!
Seuraavat kilpailut olivatkin sitten jamboreet (koulu+este) ennen kesätaukoa. Valkussa tuolloin menin Flopella, joten ihan luonnollisestikin menin sillä kisoissa. Koululuokkana toimi Helppo C:1, joka on ainakin minun mielestäni vaikein helppo c. Olenkin itse ihan henkilökohtaisesti valinnut tämän kouluradan kauteni huonoimmaksi. Valkussa olin mennyt Flopella millä apuohjalla milloinkin, joten ratsastaminen
© Nora Grönlund Floppe tiedetään meidänkin tallilla enemmän esteponina. Siitäkin syystä lähdin esteosuudelle hyvin fiiliksin. Ratakorkeus oli huimat 40-50 cm. Siellä kentällä se automaattiponi kiikutti mut lähdöstä maaliin, kunhan vain itse huolehtisin vauhdista ja hypättävästä esteestä. Olen ihan super tyytyväinen tuohon rataan, vissiin oli kauden paras. Alkuhuoletkin hukkui radalla, kuten esimerkiksi se, että mahdutaanko me sillä meidän hurjalla vauhdilla sarjan väliin. Mutta me mahduttiin hyvin. Niin lujaakin me mentiin, että vaikka nollaratoja oli vaikka kuinka, me kiilattiin ykköksiksi. Ja kauan sitä johtopaikkaa pidinkin (kuudenkympin loppuun asti) kunnes Nea häikäisi upealla suorituksellaan meidän eteen. Mutta hopee ei oo häpee! |
© Nora Grönlund |
Viimeiset estekisat oli 17.11. URan Hevoshullu estekilpailut. Tuolloin olin mennyt valkussa esteitä vain Vekkiksellä ja estevakkari tuntui vielä vähän epäselvältä. Onneksi lauantain tunneilla olin hypännyt kuitenkin Celinellä 80 cm rataa. Mietittiin ja pohdittiin tosi pitkään mikä luokka hypätään. Tavoitteissa huhuili kuitenkin jo tuolloin se 60 cm, joten lähdettiin sitä sitten kokeilemaan. Rata meni mun mielestä tosi hyvin, kahta puomia lukuunottamatta. Sijoitustamme en muista, mutta kunniamaininnan sain yhdestä
Postauksen viimeisimmistä kilpailuista voit lukea täältä!
Huomenna sitten taas jotain uutta ja jännittävää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti